v.1.04

tiistai 7. elokuuta 2012

Joutavainen vastaa: Kuolevan kuun vastaukset

"Tulkaa suku suuni pääll, heimo hengen lähtiessä, tulkaa velloit vettä myöte, siaret somerta myöte".

tietäjä Joutavaiselta voipi kysyä kaikesta kuolemaan, suruun, tuonilmaiseen, sieluihin ja suomalaiseen kansanuskoon liittyvästä.

"Jo ne on männeet silmistäni, vaa ei oo männeet mielestäni, syämmell on syyvessäni, maatess on maksoissani, käen pääll on kävvessäni".


SUOMALAINEN JA URALILAINEN KUOLINPERINNE

1. kuolemaan liittyviä tapoja voidaan pitää yhtenä vanhimmista uskonnollisen eli tunteisiin perustuvan käyttäytymisen muodoista (kuolleita poikasiaan kantavat apinaemot).

2. tapojen ikää voidaan arvioida sanan kuolema vuosituhansia vanhasta uralilaisesta juuresta (suomen kuolla, viron koolda, marin kole, mordvan kuloms, udmurtin kulini, komin kulni, mansin xol, hantin xat, unkarin hal, nenetsin xa, enetsin ka, selkupin qu, nganasanin kua, kamassin ku, kantauralin kola).

3. kuolemaan liittyvien tapojen tarkoitus on selittää tapahtunutta ja helpottaa läheisen poistumisen aiheuttamaa surua ja hämmennystä ("miksi").

4. suremisen lisäksi on haluttu varmistaa sielujen eli ihmisen näkymättömien osasten matkaa eteenpäin (varjosielun houkutteleminen haudalle, kuolinnuken laatiminen jälleensyntyvän sielun sijaksi).

5. sielu-uskoon on sekoittunut monia eri aikakausilta ja kansoilta peräisin olevia tapoja (alkujaan
jokaisella heimolla omat tapansa).

6. vanhimpana perinteenä voitanee pitää kantauralilaisten heimojen totemistisia käsityksiä (sielun siirtyminen heimon toteemieläimeen (karhu) jolloin kaikista maan päällä kulkevista karhuista tulee sukulaisten sielujen kantajia).

7. totemistiset perinteet jatkuivat pisimpään peijaistavoissa eli pyhien eläinten kohtelussa (karhun
kallon nostaminen heimon syntypuuna pidettyyn honkaan, luiden järjestäminen ja hautaaminen puun juurelle).

8. puiden lähelle hautaamista, luurangon varjelemista ja heimon mukaan hautaamista voidaan pitää vanhimpien tunnettujen hautatapojen jäänteinä ("honkapuu urosten luita, koivu vanhan vaimon luita").

9. totemistista perinnettä seurasivat ihmiskeskeisemmät käsitykset peilikuvamaailmaa tai varjomaailmaa muistuttavasta tuonilmaisesta jonne sukulaisten sielut matkaavat odottamaan jälleensyntymistä (varjojen maa, toinen puoli).

10. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan jakaa vanhempiin eli kantauralilaisiin (vaarojen alla sijaitsevat saivot) ja nuorempiin eli etelästä saapuneiden heimojen uskomuksiin (jokikeskeiset
ajatukset alajuoksulla tai päivänlaskun suunnassa sijaitsevasta kuolleiden maasta).

11. molempia perinteitä yhdistää kuvaukset tuonilmaisen luonteesta (elämä jatkuu samanlaisena,
omista tavoista kumpuavan onnen toivotaan jatkuvan).

12. tuonilmaisen lisäksi sieluja yhdistetään erilaisten henkiolentojen asuttamiin olevaisuuden tasoihin (lintusielun saapuminen ylisestä, aliseen kaapatun sielun noutaminen takaisin).

13. aliseen ja yliseen liittyviä uskomuksia voidaan pitää noitien harjoittaman työn ilmentyminä (eivät välttämättä kuvasta koko heimon ajatuksia).

14. maan suuntaisempaa eli läheisempää perinnettä edustaa erilaiset heimojen rajoihin ja vesistöihin yhdistetyt rajamaat (suuren meren eli järven tuolla puolen sijaitseva kuolleiden maa, verisen joen
tuolla puolen sijaitseva peurojen maa).

15. sielu-uskon taustalta voidaan löytää kaksi voimakasta halua (suvun jatkumisen eli jälleensyntymisen varmistaminen ja halu estää vääryyttä kokeneita levottomia henkiä syntymästä).

16. henkisielua ja varjosielua voidaan pitää näiden halujen ilmentyminä (molemmilla kymmeniä muotoja joista vanhimmat eläinhahmoisia).

17. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan tarkentaa sielujen kuoleman jälkeen suorittamista matkoista (varjosielu ui alisessa tai pohjoisessa sijaitsevaan kuolleiden maahan, henkisielu lentää
ylisessä tai etelässä elelevän heimon perustajan eli suojelushengen luokse).

18. tällaista kaksijakoista mallia voidaan pitää monien jokien varsilla eläneiden heimojen käsityksenä (jokikeskeisyys saa pitämään ajatuksia vanhoina, monimutkaisuus myöhäisinä).

19. kahden pääsielun lisäksi tärkeinä voidaan pitää koppelonhahmoista unisielua (mansin ulum uj), suojelushengiksi muuttuvia sieluja (lapsille jaetut saivohenget) ja miesten voimaa antavaa viidettä
sielua (isän suvusta periytyvä uroon väki).

20. sieluihin liittyvien käsitysten kirjo on tehnyt kuoleman jälkeisistä uskomuksista värikkäitä ja monimuotoisia (ihminen voi elää elämänsä uudestaan tuonilmaisessa, syntyä sukulaislapseen, muuttua palvotuksi haltijaksi tai hyväntahtoiseksi suojelushengeksi, muuttua harhailevaksi tai vahingolliseksi hengeksi, muuttua metsän tai veden hengeksi, muuttua eläimeksi tai linnuksi).

21. kaikkia käsityksiä yhdistää ajatus elämän jatkumisesta.

22. sielukäsitysten monimuotoisuus heijastuu hautatapoihin (puuhun, puun alle, puiden väliin, lavalle,
maan alle, maan pinnalle, ruuheen, rekeen, katoksen alle, niemeen, joentörmälle, saareen, vaaran
rinteelle, vaaran laelle, luolaan, rotkoon, kallionkoloon).

23. hautatapojen kirjoa voidaan yrittää selittää heimojen mukaan (kantauralilaisten haudat, ugrien haudat, samojedien haudat), vuodenajan mukaan (talvella puuhun, kesällä puun alle) ja liikkuvan elämäntavan mukaan (kaukana kuolleet, talvikylässä kuolleet).

24. kaikkia tapoja yhdistää ajatus hautojen väliaikaisesta luonteesta (hautoja ei pidetä erityisen tärkeinä, "eiväthän kuolleet siellä asu").

25. kotoperäisinä tapoina voidaan pitää omien joukkoon hautaamista (hautarekien letkat), tuoheen käärimistä (heimon syntypuun kuoreen), sukupuolen ja polven mukaan hautaamista (vanhat hautaavat vanhan, naiset naisen), samana päivänä hautaamista (ennen päivänlaskua) ja varjosielun saattamiseen liittyviä tapoja (ruokien ja tavaroiden jättäminen haudalle, reen kääntäminen pohjoista kohti).

26. koivuntuoheen käärimistä voidaan pitää jäänteenä vanhemmasta puuhun hautaamisesta (heimon suojelushengen uskottiin osoittavan hautapuun pyhien puiden joukosta, pohjoiseen tultaessa puut vähenivät, toisaalta voi liittyä vain luurangon suojaamiseen).

27. vieraisiin tapoihin kuuluu arkkujen käyttäminen, metalliesineiden käyttäminen, kynttilöiden käyttäminen, syvät maahaudat, polttohaudat, suuret kiviröykkiöhaudat, suuret kumpuhaudat, vene-
haudat (ruuhella peittäminen kotoperäistä), rivihaudat, suuret hautakivet (pienillä kivillä peittäminen kotoperäistä), yleiset hautausmaat (vieraiden keskelle hautaaminen), yleiset muistajaiset (vieraiden osallistuminen), pappien osallistuminen (suvun sisäinen tapahtuma) ja juhlapyhiin tai kalenteriin sidotut ajoitukset (edustavat vierasta ajanlaskua).

28. haudoilla käymisen vanhempana tarkoituksena pidetään varjosielun (hantin ils) saattamista
kuolleiden maahan (kerran vuodessa tai ohi kuljettaessa käyminen, käynnit lopetetaan sielun
saavuttua perille).

29. kotoperäinen muisteleminen tapahtuu kotona (rakkaiden pitäminen lähellä).

30. muistelun ja surutyön keskipisteenä toimii henkisielun eli jälleensyntyvän sielun sijaksi väsätty kuolinnukke (sielun uskotaan siirtyvän nukkeen kuolleelta otetun hiustupsun mukana).

31. kuolinnukkea (nenetsin pytarma) kohdellaan kuin kuollutta itseään (puetaan omiin vaatteisiin,
syö perheen kanssa, laitetaan nukkumaan omalle paikalleen).

32. kuolinnukessa elävän hengen uskotaan siirtyvän seuraavaan sukuun syntyvään lapseen (hengen poistuttua nukke haudataan, poltetaan, laitetaan pyhään vakkaan tai viedään sukupyhäkköön).

33. sukupyhäkköön vietyjä nukkeja palvellaan muiden haltijoiden tavoin (haltijoiksi muuttuvat
sukulaisten henget).

34. lasten hiuksiin siirtyviä henkisieluja (mansin lili) pidetään heimon perustajan eli suojelushengen
eli toteemin ilmentyminä (hirvonen=hirven lapsenlapset).

35. henkisielujen sijoiksi väsätään eläinhahmoisia kassanpääriipuksia (vanhemmissa haudoissa toteemieläinten hampaista laadittuja koruja).

36. alkuperäisempää perinnettä edustaa suoraan hiuksista lapseen siirtyvä henki (kuolinnukke
myöhäisempi lisäys).

37. jälleensyntymiseen liittyvät uskomukset ovat luonteeltaan rajallisia ("ihminen elää niin kauan kun hänet muistetaan", "ihminen elää niin kauan kun hänestä lauletaan").

38. ihmisen itsensä ei uskota syntyvän uudestaan vaan henkensä, muistonsa ja olemuksensa (lapsissa nähdyt tutut piirteet).

39. kuolinnukkejen lisäksi noudatetaan erilaisia suruaikaan liittyviä tapoja (kuolleiden nimien vältteleminen, kiertoilmaisujen käyttäminen ("peitetty emoni"), lettien kääntäminen etupuolelle,
huivien kääntäminen nurin).

40. suruajan kestoa yhdistetään sukupuoliin eli sielujen määrään (4-5kk) ja vuoden vaihtumiseen (sureminen lopetetaan joutsenten saapuessa tai lähtiessä).

41. vanhoina suremisen muotoina voidaan pitää myös kuolleen korujen ja vaatteiden säilyttämistä (pidetään kunnes tippuvat maahan tai kuluvat puhki).

42. muistajaisten vanhinta muotoa edustavat enteiden (lintu, perhonen) ja unien mukaan järjestetyt vaatimattomat menot (yhdessä syöminen, kuolleen osan antaminen).

43. sukulaisten henkien uskotaan olevan läsnä kaikkialla ja auttavan jälkeläisiään "kuten heitäkin oli autettu" (kaikkialla suvun mailla, joiden peilikuva henkien maailmassa).

44. sukulaisten henkiä voidaan jakaa muistissa pysyneisiin (kenet tunsit, kenen laulun kuulit) ja unholaan painuneisiin (jälkimmäiset arvaamattomia).

45. kuolemaa itseään ei pelätä (ei pidetä loppuna). 

46. pelkoa aiheuttavat sairauksien henget, levottomat henget, oudolla tavalla kuoleminen ja kaukana
kotoa kuoleminen (kaikki mikä voisi estää jälleensyntymisen).

47. itsemurhaan suhtaudutaan iän mukaan (nuoren tekemää oudoksutaan ja pidetään varjosielu itsen aiheuttamana, omaan rauhaan hakeutuvaa vanhusta pidetään luonnollisena käyttäytymisenä, hantin tom polok monos, hän meni toiselle puolelle).


HENKI

1. ihmisen mielentilaa yhdistetään sielujen liikkeisiin (surullisen sielu "pudonnut maanrakoon" tai "karannut taivaalle").

2. ihmisen jälleensyntyvän sielun uskotaan siirtyvän kuoleman jälkeen seuraavaan sukuun syntyvään lapseen.

3. ihmisen varjosielun uskotaan matkaavan jokea pitkin meren syvyyksiin, elävän siellä saman ajan mitä ihminen eli maan päällä, muuttuvan kovakuoriaiseksi ja katoavan.

4. kuolleiden sielujen uskotaan liikkuvan jokia pitkin ympäri vuoden (talvella koputetaan jäitä "etteivät matkaisi väärään suuntaan").

5. henkisielu löylyn uskotaan poistuvan ihmisestä viimeisen henkäyksen mukana (vepsän löl, viron leil (henki), liivin läul, saamen liewla (höyry), udmurtin lul (henkäys), komin lol (elämä), mansin lili (hengitys), hantin lil (henkisielu), unkarin lelek).

6. henkisielujen uskotaan elävän hiuksissa (syy miksi hiuksista pidetään hyvää huolta, pestään, letitetään, rasvataan).

7. jälleensyntyvien sielujen uskotaan elävän luissa ja kalloissa (eläinten luut haudataan, ripustetaan puihin tai laitetaan veteen, "jotta palaisivat takaisin").

8. sielujen uskotaan liikkuvan hyönteisten hahmossa (katossa piilotteleva sielukärpänen, "tulee kuoleman hetkellä").

9. sielujen uskotaan voivan palata rakkaina pidettyihin lemmikkeihin (harvinainen uskomus, voi tarkoittaa niitä joiden sukuun ei synny ihmislapsia).

10. "suus kiinni ettei sielus karkaa" (sanonta).

11. sielujen uskotaan puhuvan "eläinten ja lintujen kielellä".

12. sielujen uskotaan nousevan maan alta "kevään ensimmäisissä ruohonkorsissa".

13. kuolleen hengen uskotaan liikkuvan vanhoilla asuinmaillaan kuoleman jälkeen (toisen tiedon mukaan pysyttelee kotitalossa, hengelle laitetaan ruokaa ja vettä).

14. sieluilla uskotaan olevan yhteys synnyin ja kuolinpaikkaan (molempia pidetään pyhinä, rajapaikkoja).

15. kynsiä pidetään yhtenä henkisielun eli elinvoiman ilmentymistä (kasvavat hiusten lailla, pidetään tallessa, laitetaan hautaan).

16. ihmisen neljänä sieluna pidetään varjosielua (jää haudalle), lintusielua (matkaa aliseen linnun hahmossa), unisielua (liikkuu unissa) ja henkisielua eli jälleensyntyvää sielua (siirtyy kuolinnukkeen ja sen jälkeen ensimmäiseen samaa sukupuolta olevaan sukulaislapseen).

17. yöperhosia yhdistetään sieluihin (kalpeita, liikkuvat öisin, pyrkivät valoa kohti).

18. varjosielun uskotaan kiertävän kuoleman jälkeen paikat joissa ihminen vieraili elämänsä aikana
(toisen tiedon mukaan paikat joissa vietti eniten aikaa).

19. varjosielun uskotaan näyttäytyvän läheisille ennen kuolemaa (pidetään kaksoisolentona).

20. varjosielun uskotaan voivan ottaa linnun ja oravan hahmon (matkaa puissa ja ilmassa).

21. kuolleen hengen uskotaan käyvän kotona "niin kauan kun liha maatuu maassa".

22. keskeneräisten asioiden ja sanomattomien sanojen uskotaan jäävän vaivaamaan kuolleita
(pyritään selvittämään ja sanomaan).

23. henkisielun uskotaan oleskelevan rinnan alla "missä lämmittää luita" (kuoleman hetkellä lähtee "luijen seämestä").

24. henkisielun uskotaan "vierivän" ja "menevän tupehuksiin".

25. hantit pitävät ihmisen sieluina henkisielu liliä (viimeinen henkäys, häviää kuoleman jälkeen), hahmosielu isiä (ei häviä kuolemassa) ja varjohaamua (elää ihmisestä erillään, näyttäytyy etiäisinä).

26. jälleensyntyvän sielun uskotaan elävän tuonilmaisessa saman ajan mitä ihminen eli maan päällä, nuorenevan vuosi vuodelta ja syntyvän lopulta takaisin pienenä lapsena (usein lapsenlapsena).

27. obinugrilaisten mukaan miehillä on viisi sielua ja naisilla neljä.

28. obinugrilaisten sieluihin kuuluu varjosielu (muuttuu haamuksi), kaksoisolentosielu (jatkaa elämää
lähimmäisten kanssa), henkisielu (nousee yliseen viimeisen henkäyksen mukana), jälleensyntyvä sielu (syntyy seuraavaan lapseen) ja sielulintu (saapuu päivän suunnasta ja antaa lapselle elämän, kuoleman jälkeen lentää takaisin päivään).

29. obinugrilaisten mukaan jälleensyntyvä sielu palaa toteemieläimen hahmossa ja turvaa suvun jatkumisen (peura, pöllö, sammakko, sisilisko).

30. kuolleen hengen uskotaan oleskelevan pöydän alla (varotaan potkimasta, poltetaan tulta läpi yön "jotta näkee liikkua").

31. sielujen uskotaan liikkuvan perhosina (pienet perhoset lasten sieluja).

32. perhossieluja ei pidä koskettaa (hauraita).

33. kuolleiden uskotaan näyttäytyvän pihaan saapuvina lintuina.

34. selkupit kutsuvat sieluja nimin il (elinvoima), lotar (varjosielu, jatkaa elämää tuonilmaisessa)
ja tös (ulkoinen sielu, pehmentää matkaa tuonilmaiseen).

35. selkupit pitävät jäämerta varjojen merenä (lotar tsos).

36. selkuppien mukaan sielut uivat varjojen mereen jokea pitkin (joen suulla sieluja vaanii vahingolliset henget, mereen päästessään sielut kuolevat eli siirtyvät tuonilmaiseen).

37. ihmisen sieluina pidetään henkeä (hengitys, elonmerkit), sielulintua (pakeneva henki), hahmoa (kehon ulkopuolella oleva vapaasielu), itseä (varjosielu) ja onnea (näkymätön suojelushaltija).

38. henkisielua yhdistetään nykimiseen (elohiiri, iholindu, värviäinen).

39. henkisielua yhdistetään tykytykseen (vaima, vaimanen, vaibma).

40. henkisielua pidetään "elämää ylläpitävänä voimana".

41. henkisielun uskotaan siirtyvän synnytyksessä emosta lapseen ja poistuvan viimeisessä henkäyksessä.

42. varjosielun uskotaan antavan ihmiselle muistin, tajunnan ja yksilöllisyyden.

43. varjosielun uskotaan poistuvan sairauden aikana, liikkuvan vapaasti ihmisen nukkuessa, jatkavan elämää kuoleman jälkeen (muisto, unet) ja antavan ymmärryksen seuraavalle sukuun syntyvälle lapselle.

44. sielujen uskotaan elävän vatsanpohjassa, päässä ja sydämen kohdalla (syke).

45. mordvalaisten mukaan neito menettää sorsasielunsa (sorz) miehelle mennessään ja saa tilalle "kylmiltä mailta lentävän hohtavan naisensielun" (kutsutaan myös käkisieluksi, pysyy kuolemaan asti).

46. mordvalaiset kutsuvat sieluja nimin ojme / vajmä (valoisa henki joka siirtyy kuoleman jälkeen lapseen, voi ilmestyä sinisenä usvana), arne (henkisielu, elinvoima), topatsa / tsopatsa (hahmosielu, näyttäytyy unissa ja valveilla, joskus lintuna, läsnä muistajaisissa) ja sulej (varjosielu, kutsutaan juurettomaksi, oksattomaksi ja suvuttomaksi).

47. sielujen uskotaan liikkuvan liekkien ja tulen hahmossa.

48. komit uskovat kuoleman johtuvan "hengittävän sielun" poistumisesta (lov petem).

49. komit uskovat ihmisen hajoavan kuoleman hetkellä kolmeen osaan (soj (ruumis), lov (hengittävä sielu) ja ort (varjosielu)).

50. komien mukaan kuolleen henki "matkaa kauas sukulaisten luokse" ja toisaalta "pysyttelee haudalla" (kaksi eri henkeä).

51. komit uskovat sukulaisten henkien tulevan haudalle kuollutta vastaan (hengille tarjotaan
jyviä, lintuja).

52. komit pitävät muuttolintuja sukulaisten henkinä (totemististen uskomusten jäänteitä).

53. komit pitävät henkisielua (lov) elämän antajana ja sisäisenä voimana (uskotaan elävän päässä).

54. komit uskovat lovin poistuvan ihmisestä viimeisen henkäyksen mukana (näyttää höyryltä eli löylyltä).

55. komien mukaan lov voi ottaa hiiren, perhosen ja pikkulinnun hahmon.

56. komit uskovat lovin siirtyvän kuoleman jälkeen tuonilmaiseen (pidetään ihmisen muiston jatkajana).

57. komit kutsuvat kaikkea elävää lovin mukaan (lovja turun=elävä ruoho, lovja pu=elävä puu).

58. henkisielun poistumista kutsutaan "hengen lähdöksi" (poistuu nenän tai suun kautta).

59. varjosielun uskotaan kulkevan ihmisen jäljessä tuonilmaiseen (varjon tavoin).

60. saamelaisten mukaan ihminen koostuu hengestä, lihasta ja sielusta (henki=hengitys, liha=sisäiset ja ulkoiset elimet, sielu=sydän, elämä, veri).

61. varjosielua pidetään ihmistä suojelevana kaksoisolentona.

62. saamelaiset uskovat varjosielun liikkuvan eläimen hahmossa.

63. saamelaiset uskovat henkisielun (jieg´ga) sijaitsevan rinnassa.

64. varjosielua yhdistetään ihmisen nimeen (nimi osa muistoa).

65. saamelaiset vertaavat ihmistä kuuseen jonka sydän on lähempänä rungon eteläistä puolta
(vasenta puolta).

66. varjosielun karkaamisen uskotaan tekevän ihmisen sairaaksi (sielua voidaan etsiä valkoisen liinan kanssa).

67. noidan uskotaan voivan hallita varjosieluaan (lähettää matkalle varjojen maailmaan).


68. haudalle jäävälle varjosielulle tehdään sija kuolleen vaatteista (uskotaan pysyttelevän haudalla tietyn ajan).

69. haamusielujen kotipaikkaa kutsutaan untolaksi (paikka missä "nukkuvat ikiuntaan").

70. komit pitävät varjosielua (ort) ihmisen kaksoisolentona (seuraa ihmistä syntymästä kuolemaan).

71. komit uskovat ortin oleskelevan kehon ulkopuolella (näyttäytyy etiäisinä, outoina ääninä ja sinisinä tulina).

72. komit pitävät mustelmia ortin tekosina (sininen väri).

73. komit uskovat ortin ilmestyvän ihmisille joihin kohdistuu suuria haluja tai toiveita (tunteiden ilmentymä).

74. komit pitävät ortin näkemistä onnea tuovana.

75. komit uskovat ortin ottavan ihmisen paikan kuoleman jälkeen (ihmisen itsensä matkatessa tuonilmaiseen).

76. komit osoittavat ortille samaa kunnioitusta kuin kuolleelle (kestitetään, kierrätetään katsomassa tuttuja paikkoja).

77. komit uskovat ortin häviävän suruajan jälkeen (muuttuu kiveksi, menee maan alle).

78. komit uskovat noitien pystyvän näkemään ortteja (ort azzis, ortin näkijä).

79. komit kutsuvat eläinhahmoisia sieluja (haukka, jänis, korppi, orava, pyy) nimellä ures
(vrt. uros, esivanhempien sieluja).

80. udmurtit kutsuvat sieluja luliksi (henkisielu) ja urtiksi (haamusielu).

81. udmurtit uskovat urtin voivan irtautua ihmisestä lepakon tai vaalean perhosen hahmossa
(kuoleman jälkeen jää haudalle).

82. udmurttien mukaan lul pysyttelee ihmisessä läpi elämän (kuoleman hetkellä haihtuu ilmaan).

83. obinugrilaiset kutsuvat henkisielua liliksi ja hahmosielua isiksi.

84. obinugrilaisten mukaan vahingolliset henget sieppaavat öisillä matkoillaan olevia sieluja (seurauksena ihmisen heikentyminen tai sairastuminen).

85. saamelaiset kutsuvat henkisielua nimin jiegg ja heägga (elää sydämen tienoilla tai vatsassa,
toinen sielu päässä, vain toisen voi lähettää pois).

86. saamelaiset pitävät verta ja hengitystä elämän antajina.

87. saamelaisten mukaan sydän ja sukupuolielimet ovat yhteydessä toisiinsa.

88. saamelaiset kutsuvat unia "henkien maaksi".

89. saamelaiset yhdistävät sieluja ihmistä seuraavaan henkiolentoon (seuralainen, farrosas, voi muuttua etiäiseksi, ovdasas).

90. saamelaisten mukaan seuralainen suojelee ihmistä onnettomuuksilta ("liikkuu edellä", kuoleman jälkeen siirtyy sukulaislapseen tai jatkaa elämää maan päällä).

91. saamelaiset yhdistävät seuralaista omatuntoon (oame-tovdu, "tahdosta riippumaton voima joka asustaa ihmisessä ja on kaikessa etevämpi").

92. saamelaiset kutsuvat isältä pojille ja emolta tyttärille periytyviä suojelushenkiä kaddzeiksi (luovutetaan lapsille murrosiässä).

93. saamelaiset pitävät kaddzeja näkymättöminä ja eläinhahmoisina (karhu, poro, haukka, made,
susi, sääski).

94. saamelaisten mukaan kaddzit ilmestyvät unissa ja kulkevat mukana kaikkialle.

95. saamelaiset uskovat haamusielun (ovdasa) jäävän hauta tai kuolinpaikalle, neuvovan kuolleen omaisia, huolehtivan siitä että perheen tapoja noudatetaan, ilmestyvän unissa ja ilmaisevan kuolleen tahtoa.

96. saamelaiset pitävät ihmisen sieluina henkisielua (heäggä, poistuu viimeisessä henkäyksessä), unisielua (liikkuu kehon ulkopuolella unien ja noitamatkojen aikana), etiäistä eli haamusielua (ovdasas, liikkuu ihmisen edellä, jää ihmettelemään kuolinpaikalle) ja jälleensyntyvää sielua (elinvoima, asustaa luurangossa).

97. varjosielujen uskotaan elävän kallossa tai päässä.

98. varjosielujen uskotaan vierailevan läheisten unissa ("käy hänessä nukkumassa").

99. unkarilaiset kutsuvat varjosielua nimin iz ja isz ("iz sinut syököön").

100. varjosielun lähtöä voidaan yrittää nopeuttaa taikakeinoin ("ettei jäisi kummittelemaan").

101. unkarilaiset uskovat varjosielujen liikkuvan hiirien hahmossa.

102. unta pidetään varjosielujen aikana (uskotaan matkaavan unissa).

103. ihmistä ei herätetä unesta koska uskotaan että varjosielu ei ehdi palaamaan (vaikuttaa poissaolevalta ja äreältä).

104. obinugrilaiset kutsuvat varjosielua isiksi ja iziksi (suomen itse).

105. marit kutsuvat sieluja nimin sul (poistuu viimeisen henkäyksen mukana), con (ei vakituista olinpaikkaa) ja ört (linnunhahmoinen, liikkuu oman tahtonsa mukaan, pidempi poissaolo saa sairastumaan).

106. unkarilaisten sieluihin kuuluu lelek (elävä sielu) ja iz (varjosielu).

107. udmurtit uskovat sielujen liikkuvan valkoisten perhosten hahmossa (talojen lähelle tulevia pidetään kuolleiden henkinä, tapahtuman kunniaksi voidaan järjestää muistajaiset).

108. udmurtit neuvovat sielunsa kadottanutta etsimään valkoisen perhosen (vrt. yöperhoset,
yö henkien liikkuma-aikaa).

109. nenetsien mukaan kuolleen henki (kuei) oleskelee hetken haudan läheisyydessä jonka jälkeen lähtee matkaamaan kohti tuonilmaista (tuonilmaisessa jatkaa elämäänsä "kuten maan
päälläkin").

110. samojedien mukaan ihmisen sielu hajoaa kuoleman jälkeen kahteen osaan (toinen puolisko matkaa tuonilmaiseen, toinen suvun perustajan luokse, vrt. sukupyhäköt).

111. samojedit kutsuvat varjosielua nimellä töös (tö-ös).

112. samojedien mukaan varjosielu elää kehon ulkopuolella, seuraa ihmistä varjon tavoin (edellä kulkien, taakse jättäytyen) ja katoaa kuoleman jälkeen.

113. tajuttomuuden uskotaan johtuvan varjosielun poistumisesta (tajuton=itsetön).

114. kaatumatautia yhdistetään varjosielun poistumiseen (kutsutaan nimin itshine, es-orma).

115. varjosielun uskotaan liikkuvan riekon hahmossa (ihtiriekko, isserriekko).

116. noitamatkalle lähtevä ottaa varjosielunsa suojaksi voimakkaita apuhenkiä (uhkana vahingolliset henget ja toisten noitien varjosielut).

117. varjosieluja yhdistetään nimiin (ihmisen muisto, periytyy nimen mukana).

118. itsemurhan tehneiden uskotaan jäävän kummittelemaan levottomina henkinä ("elämänlankansa loppuun", varjosielu itsen murha).

119. saamelaiset uskovat henkisielun elävän mahakuopassa (kolossa rinnan alla).

120. saamelaiset uskovat unisielun elävän nenässä tai otsassa.

121. saamelaisten mukaan sieluista "voi lähettää puolet pois" (jos lähettää enemmän voi kuolla).

122. saamelaiset uskovat ihmisten vaeltavan nukkuessaan henkien maailmassa (jokainen noita nukkuessaan).

123. saamelaisten mukaan unisielu siirtyy kuolemassa tuonilmaiseen (jabmiidaibmu) missä tälle luodaan uusi keho (luurangon tulee säilyä ehjänä).

124. saamelaiset uskovat sielulinnun liikkuvan kiirunan, kuukkelin ja riekon hahmossa (uskotaan
vierailevan tuonilmaisessa).

125. samojedit uskovat ihmisen elävän henkenä ruumiin maatuessa ja sitten "haihtuvan pois".

126. udmurtit sanovat ihmisen säikähtäessä, sairastuessa ja mennessä tajuttomaksi "urtez koskem" (urtinsa on lähtenyt).

127. udmurtit uskovat varjosielujen (urt) liikkuvan lepakoiden ja yöperhosten hahmossa ("tulevat tervehtimään omaisiaan").

128. udmurtit pitävät sieluperhosten hätyyttämistä vakavana rikkeenä (kutsutaan urt-perhosiksi,
urt-bugli).

129. udmurttien mukaan kadonnutta urt-sielua voidaan etsiä loitsija-akan kanssa valkoinen liina käsivarrella (urt-kuton, urtin etsintä).

130. komit uskovat henkisielun (lol) elävän pääkallossa.

131. komien mukaan henkisielu poistuu kuoleman jälkeen höyrynä, irtautuu unen aikana ja liikkuu hiiren hahmossa.

132. komit uskovat varjosielujen (ort) muuttuvan ajan kanssa suojelushaltijoiksi (periytyvät haltijat sukulaisten varjosieluja).

133. komien mukaan ort oleskelee suojelemansa ihmisen lähellä, ottaa osaa suojattinsa toimiin ja näyttäytyy unissa.

134. komien mukaan jokainen lapsi saa varjosielun syntyessään.

135. komien mukaan ort liikkuu sinisen tulen hahmossa (ort-bi, ortin tuli) ja nipistää ihoon sinisiä täpliä (mustelmat).

136. komit pitävät kuolleita lintuja varjosielun kuoleman merkkinä (joku menettänyt suojelushaltijansa).

137. udmurttien mukaan henkisielu (lul) yhtyy kuolemassa varjosieluun (ort).

138. udmurtit kutsuvat kuolemaa lulin lähdöksi (lul-poton, poistuu nenän tai suun kautta, poistumista seuraa tuulenvire tai puhuri).

139. komien mukaan varjosielu pysyttelee kuolleen lähellä, vierailee hautaamisen jälkeen kotona, siirtyy suvun kalmistoon ja tekee kalmistosta vierailuja sukulaisten luokse (sukuloi eläväisten tavoin).

140. udmurttien mukaan varjosieluja voidaan yrittää sitoa haluttuun paikkaan (pyhäköiden suojelushenget).

141. komit pitävät varjosieluja vanhoilla asuin ja pyyntimaillaan liikkuvina sukulaisten henkinä.

142. saamelaiset uskovat hengen (jienk) elävän sydämen tienoilla.

143. saamelaiset kutsuvat valtimoja henkisuoniksi (jienk-sun, vaibmo-suodna).

144. saamelaiset kutsuvat henkeä ja sydäntä samalla sanalla (jink).

145. karjalaiset kutsuvat sydänalaa "hengen kohdaksi".

146. virolaiset kutsuvat valtimoa "käden hengeksi" (käe vaim).

147. kuolleen hengen uskotaan poistuvan perhosen, kärpäsen tai pienen valkoisen linnun hahmossa ("henklintu on pienemp kun tiainen").

148. kasvojen kalpenemista ja voimien heikkenemistä pidetään hahmosielun lähdön seurauksena (hahmosielu=varjosielu).

149. marityttö sanoo veteen katsoessaan "älä ota hahmoani" (itsensä katsomisen vieraudesta, hahmosielu itsen katsomista).

150. saamelaiset kutsuvat hahmosielua sibmoksi (muoto, piirre).

151. mordvalaiset kutsuvat hahmosielua (tsama) haamuksi ("ei ole muuta kun haamu jäljellä", "siinä pojassa on isänsä haamu", "kulkee haamussaan").

152. "neiti siitä säikähtihe, jo on muoto muuttununna, neion veret vierähtänynnä" (hahmosielun poistuminen ihmisen säikähtäessä).

153. hahmosielua voidaan houkutella takaisin kumartamalla säikähtämisen paikalla (kutsutaan "kohtaukseksi").

154. saamelaiset eivät katso tai tallaa varjoa (varjoa katsoneen uskotaan "hullaantuvan" tai "alkavan nähdä maailmaa nurinkurisena").

155. mansin sanalla is tarkoitetaan puun varjoa, huoneen varjoa ja elävän ja kuolleen ihmisen varjoa.

156. sanalla itse tarkoitetaan järkeä ja tajuntaa (itsetön lapsi, "se män ihettömäks").


157. sanoilla emuu ja haltija voidaan tarkoittaa varjosielua ("emmuu käv jo eiläpäe", "seij ollu akka ihe, se ol akaa emuu", "haltia karkas pois hänest", "hältä haltiaanen on joutunu pois", "ihminen haltiatoin, valkeeveronen", "laps haltiatoin, valkiaverinen").

158. hantien henkeä tarkoittava sana (lil) esiintyy sanonnoissa henki salpautuu, lil-vos (henkireikä, suonsilmäke) ja lilon (elävä, eläimestä, puusta tai vedestä puhuttaessa).

159. hantit kuvailevat varjosielu isiä sanoin "sieluinen-kuvainen-täyteys".

160. hantien mukaan is liikkuu sääsken, perhosen, pääskyn, kärpäsen, joutsenen, harakan tai pöllön hahmossa (lentelee "seitsemän keihäänvarren korkeudella").

161. hantit uskovat isin oleilevan otsassa (veren pyyhkiminen lapsen otsaan), päässä, oikeassa korvassa (puhalletaan jos lähtee teilleen), päänahassa, hiuksissa tai veressä (loittonee verenvuodon myötä).

162. hantien mukaan is voidaan sitoa taioin puiseen kuvaan (vrt. puiset suojelushenkien kuvat).

163. hantit uskovat henkisielun (lil) elävän sydämessä, maksassa, veressä, suussa tai keuhkoissa.

164. hantit pitävät varjoa (urt) kehon ulkopuolella elävänä kaksoisolentona.

165. hantien mukaan urt kasvaa kuoleman lähestyessä ("kunnes ulottuu maahan").

166. hantit uskovat urtin jatkavan elämäänsä kuoleman jälkeen (xadai-urt, kuollut-urt, lilon urt,
elävä urt).

167. hantit uskovat urtin liikkuvan lepakon hahmossa.

168. hantien mukaan naisen henki palaa kuoleman jälkeen kotikyläänsä, miehen hengen hakeutuessa "omiensa joukkoon" (alkujaan toisinpäin).

169. hantit uskovat ruumiin polttamisen tuhoavan varjosielun (vrt. polttohautaaminen).

170. hantien mukaan henkisielu (lil) elää tuonilmaisessa saman ajan kuin maan päälläkin ja raukenee sen jälkeen tyhjään tai muuttuu vesikuoriaiseksi (sielun elämän uskotaan keskeytyvän jos sukuun syntyy lapsi tai jos ihmistä aletaan palvoa haltijana jolloin siirtyy lapseen tai palvonnan kohteeseen).

171. hantien mukaan henkisielun uudestisyntyminen tapahtuu vaiheittain (ohdakkeesta peuraan, peurasta ihmiseen).

172. hantien mukaan uroilla ja uroskarhuilla on viisi sielua ja naarailla ja naaraskarhuilla neljä
(karhuja pidetään ihmisten kaltaisina).

173. varjosielujen uskotaan tuntevan kylmää, nälkää, ikävää, rakkautta, vihaa ja yksinäisyyttä (kaksoisolentoja).

174. lintusielun uskotaan voivan ottaa ihmisen, linnun ja sääsken hahmon (lintusielu=unisielu).

175. lintusielun uskotaan elävän ihmisen päässä syntymästä kuolemaan.

176. lintusielun uskotaan pesivän ihmisen vaatteissa (ei saa ravistaa liian kovaa tai jättää kuleksimaan).

177. lintusielun uskotaan poistuvan unissa ja tapailevan toisia lintusieluja (jos ei uskalla poistua seurauksena unettomuus).

178. lintusielun uskotaan voivan matkustaa pitkiäkin matkoja (vierailee paikoissa joita unissa näkyy).

179. heikentymistä, kylmiä väreitä, tajuttomuutta ja vapinaa pidetään lintusielun poissaolosta
johtuvina.

180. käen kukuntaa yhdistetään lintusielun liikkeisiin.

181. yksinäisten sielujen pelätään vievän eläviä henkien maailmaan (kuolleille seuran pitäminen).

182. lintusielun uskotaan matkaavan tuonilmaiseen vasten tahtoaan (kärsii sitä enemmän mitä nuorempana ihminen kuolee).

183. lintusielun uskotaan lentävän tuonilmaiseen kuolleen ihmisen reen edellä (tietä näyttäen),
tekevän tuonilmaisessa kaiken nurinkurisesti (nuortuu vanhenemisen sijasta) ja muuttuvan lopulta kovakuoriaiseksi (jonka hahmossa häviää pois).

184. unisielun uskotaan elävän metsässä koppelon tai metson hahmossa (saapuu ihmisen nukahtaessa).

185. unisielun pelästymisen ja pois lentämisen uskotaan johtavan unettomuuteen.

186. unisielua kutsutaan uneksivaksi sieluksi, metsäsieluksi ja ulkoiseksi sieluksi.

187. unisielun uskotaan pysyttelevän kuolleen ihmisen puuhun ripustetuissa vaatteissa (joista "huuhtoutuu tuuleen ja sateeseen").

188. ihmisen neljättä sielua kutsutaan henkisieluksi ja jälleensyntyväksi sieluksi (uskotaan palaavan seuraavaan sukulaislapseen, viimeisestä henkäyksestä lapsen ensimmäiseen).

189. henkisielun uskotaan elävän päässä ja hiuksissa (pitkät hiukset elinvoiman merkki).

190. henkisielun uskotaan elävän haudalla siihen asti kunnes sukuun syntyy samaa sukupuolta oleva lapsi (toisen tiedon mukaan nousee yliseen).

191. miehen viidennen sielun uskotaan heräävän eloon öisin.

192. henkisielu liliä kutsutaan eläväiseksi ja vapaasieluksi (sielun voi menettää pyörtyessään tai vahingollisten henkien toiminnan seurauksena).

193. noidan uskotaan voivan lähettää sielunsa kehon ulkopuolelle loitsujen ja tahtonsa avulla (lähettämistä seuraa tiedottomuus).

194. jalanjälkiä, vanhoja vaatteita ja varjoja pidetään sielujen sijoina.

195. käkiä pidetään sielujen saattajina (etenkin lasten sielujen).

196. marit kutsuvat viimeisen henkäyksen mukana poistuvaa sielua nimellä sules (henkäys).

197. marien sieluihin kuuluu ympäri kehoa liikehtivä tson (ihmisen uskotaan kuolevan jos tsonin olinpaikkaan osuu isku).

198. marit uskovat varjosielu örtin liikkuvan itsenäisesti (örtse kostes, ört kulkee).

199. marit uskovat örtin poistuvan unissa ja ihmisen säikähtäessä.

200. marien mukaan ört liikkuu harmaan perhosen hahmossa (ört-lepene).

201. marit uskovat örtin liikkuvan tuonilmaisessa.

202. marien mukaan ört pysyttelee kuoleman jälkeen ihmisen lähellä.

203. "elkeäkä elolliset, elkeäkä elottomat" (sielujen nimiä).

204. hantit kutsuvat ihmiskehoa nimin el ja et (ei pidetä yhtä tärkeänä kuin henkeä).

205. hantit kutsuvat varjoa nimellä ilos.

206. hantien mukaan "ne joilla on varjo elävät" (uskotaan katoavan kuolemassa).

207. hantit pitävät lumessa olevaa makuujälkeä ilosin sijana.

208. hantien mukaan eläimen ilos elää nahassa (voidaan valmistaa vaatteeksi ja lahjoittaa haltijoille).

209. hantit pitävät kaikkia henkisielu lilin omaavia elävinä olentoina (ihmiset, eläimet, puut, vesi, tuli, ukkonen).

210. hantit uskovat lilin tulevan ihmiseen syntymässä ja poistuvan kuolemassa (pidetään näkymättömänä).

211. hantien mukaan varjosielu ilt pysyttelee haudalla niin kauan kun ihminen on maatunut (jonka jälkeen katoaa).

212. hantit uskovat iltin saapuvan ihmiseen syntymän jälkeen, vaikuttavan tekemisiinsä ja
liikkuvan unissa.

213. hantien mukaan ilt voi liikkua hämähäkin, liskon ja sääsken hahmossa.

214. hantit uskovat iltin voivan hallita ihmistä jossa asustaa (itsemurhaa pidetään iltin tekosina).

215. hantit pitävät näkymätöntä varjosielua (ilt) ja näkyvää varjoa (ilos) eri olentoina (haltijoilla uskotaan olevan varjosielu muttei varjoa).

216. hantit kutsuvat jalanjälkiä nimellä kor (yhdistetään varjosieluun).

217. hantien mukaan kaikissa pyhissä lähteissä, puissa ja vaaroissa elää varjosielu iltin omaava haltija (lunk).

218. hantit pitävät varjoa "yhtä elävänä kuin ihmistäkin".

219. hantien sieluihin kuuluu päässä elävä järkisielu nomos.

220. hantien mukaan nomos hallitsee ihmisen ajatuksia ja mieltä (poistuminen johtaa "järjen menettämiseen").

221. hantit uskovat pelästymisen johtuvan "nomosin koputtamisesta".

222. hantit uskovat varjon (ilos) menevän maan alle ihmisen sairastuessa.

223. hantien mukaan ilos lähtee vastakkaiseen suuntaan vaaran uhatessa (varjon liikkeistä alkunsa saaneita uskomuksia).

224. hantit kutsuvat unisielua kajniksi eli sääskeksi (ihmisen nukkuessa "sääski lentää").

225. hantit pitävät järkisielua (nomos) ihmisen osana, varjoa (jopol) erillään olevana ja varjosielua (ilos) ihmisen sisällä olevana.

226. hantit uskovat järkisielun häviävän kuolemassa (toisen tiedon mukaan "jakautuu läheisille").

227. hantit eivät astu tai istu varjon päälle (elävä olento).

228. hantit uskovat varjosielun (ilos) pysyttelevän haudalla (kulkee hautarakennelmaan jätetystä pienestä reiästä).

229. hantien mukaan järkisielun hylkäämä ihminen "tekee kaiken väärin ja lopulta tappaa itsensä".

230. hantit kutsuvat vedenpinnasta heijastuvaa kuvajaista koriksi (sama nimi kuin jalanjäljillä).

231. hantien mukaan "kaikella jolla on suu on henki" (suullisten suku).

232. hantit pitävät hukkumista vahingollisen vedenhengen aiheuttamana (uskotaan vievän
hukkuvan varjosielun).

233. hantit yhdistävät hahmosieluun (is-xor) jalanjälkeä, varjoa ja vedessä näkyvää kuvajaista.

234. hantit uskovat hahmosielun liikkuvan kovakuoriaisen ja linnun hahmossa.

235. hantien mukaan varjosielu (is) matkaa kuoleman jälkeen aliseen ja henkisielu (lil) yliseen.

236. hantit pitävät esineitä hengettöminä (omaavat pelkän varjon).

237. hantit kutsuvat olkapäillä elävää sielua won isiksi (iso sielu).

238. hantit kutsuvat päässä elävää sielua aj isiksi (pieni sielu).

239. hantit pitävät pientä sielua jälleensyntyvänä sieluna (siirtyy kuoleman jälkeen seuraavaan
sukulaislapseen).

240. hantit kuvailevat henkisielua "kaulan kohdalla istuvaksi näkymättömäksi linnuksi".


241. hantien mukaan iso sielu (won is) matkaa tuonilmaiseen jokea pitkin linnun kantamana (tuonilmaisen uskotaan sijaitsevan merellä olevalla saarella).

242. hantien mukaan pikku sielu (aj is) jää haudalle.

243. mansien sieluihin kuuluu is-xor (varjosielu, kaksoisolento), wurt (ihmisen sisällä elävä lintu jonka
lähtö johtaa sairastumiseen), ulom uj (metsässä elävä unilintu joka saapuu nukahtavaan ihmiseen), man is (pieni sielu, syntyy sukulaislapseen) ja viides sielu (uudestisyntyvä miehen sielu).

244. mansien mukaan kuolleen tavarat siirtyvät tuonilmaiseen varjosielun mukana (tavaroiden rikkominen vapauttaa varjosielut).

245. hantien mukaan varjosielu (is) jättää ihmisen kaksi päivää ennen kuolemaa, matkaa jumalatar-emo Ankin luokse, pyytää lisää elinpäiviä, jatkaa sukulaishengen luokse, pyytää vielä kahta elinpäivää, jatkaa karhun luokse, pyytää vielä kolmea elinpäivää, palaa matkoiltaan päivän päästä kuolemasta ja ilmoittaa katoavansa.

246. mansit kertovat "maailmojen välillä lentelevistä sieluista jotka vierailevat sukulaisten luona".

247. mansit pitävät kuolleita sukulaisia "hengistä korkeimpina".

248. mansit yhdistävät jälleensyntyvää sielua sukupuoliin (miehen sielun uskotaan syntyvän viidesti,
naisen neljästi).

249. mansit uskovat varjosielun (is) olevan läsnä läpi elämän ja elävän haudalla kuoleman jälkeen (haudalle juomaa ja ruokaa).

250. mansit uskovat isin vierailevan vanhassa kodissa, ilmestyvän unissa ja muuttuvan lopulta rautakuoriaiseksi (keron xomlox).

251. mansit pitävät miehen viidettä sielua ruumiillisen voiman lähteenä.

252. mansit kutsuvat ihmisen toista sielua isoksi sieluksi ja alavirtaan-meneväksi-sieluksi (liikkuu linnun, sääsken ja ihmisen hahmossa).

253. mansien mukaan iso sielu elää päässä ja poistuu unen aikana (pidemmästä poissaolosta seuraa sairastuminen, vrt. varjosielu).

254. mansit uskovat ison sielun poistuvan vuotta ennen kuolemaa (poistumisen merkkinä sanoihin "jos olet isini, lopeta" loppuva käen kukunta).

255. mansit pitävät ison sielun näkemistä huonona enteenä (liikkuu kuunvalossa).

256. mansit kutsuvat kolmatta sielua univarjoksi (ulum is) ja unilinnuksi (ulum uj).

257. mansit varovat herättämästä nukkuvia tai kajoamasta nukkuvien vaatteisiin ("unilintu ei pidä säikyttelystä").

258. mansien mukaan unilintu antaa ihmiselle sikeän unen ja terveyden.

259. mansit tatuoivat käteen tai olkapäähän unilinnun kuvan (västäräkki, tiainen, pääskynen, harakka, käki).

260. mansit uskovat tatuoinnin pitävän unilinnun iloisena (takaavan hyvät unet).

261. mansit uskovat varjosielujen voivan muuttua kuoleman jälkeen elinvoimaa varastaviksi
haamuiksi (urt).

262. mansien mukaan unilintu liikkuu koppelon hahmossa, elää metsässä ja saapuu nukahtavaan ihmiseen.

263. mansit uskovat varjosielun (is) muuttuvan koppakuoriaiseksi, leppäkertuksi, perhoseksi tai sääskeksi (kuviaan kirjaillaan pyhiin kankaisiin).

264. mansit uskovat haltijoiden voivan vaikuttaa sielujen liikkeisiin (joen keskivaiheilla asuva Tayt-kotil-ojka (keski-sosvan-ukko) voi pysäyttää alisenhaltija Kul-otorin viemän sielun ja lähettää tämän takaisin ylävirtaan).

265. mansit kutsuvat henkisielua (lili) sielunimeksi, pikkusieluksi ja jälleensyntyväksi sieluksi (uskotaan elävän hiuksissa).

266. mansit yhdistävät henkisielua elinvoimaan (lilin hylkäämästä tulee heikko ja väsynyt).

267. mansien mukaan jälleensyntymistä voidaan estää ottamalla vihollisilta hiukset, maksa tai sydän (vrt. päänahan ottaminen).

268. mansit pitävät henkisielu liliä haukan, lokin, käen tai pyyn hahmoisena (totemistisia sukuja).

269. mansinaiset kiinnittävät pitkien lettiensä päihin pieniä lintuja lilien sijoiksi (korppi, haukka, harakka, lokki, hanhi).

270. mansien mukaan lili siirtyy kuoleman jälkeen hengelle laadittuun puiseen nukkeen (ittorma)
josta syntyy sukulaislapseen.

271. selkuppien sieluihin kuuluu keji (henki), tika (varjo), ilsat (elinvoima), tös (ulkoinen sielu), qaqa (hautasielu), qeti (voima), pyti (sisin) ja ssci (sydän).

272. selkuppien mukaan ilsat-sielu elää päässä ja lähtee matkoilleen unen aikana.

273. selkuppien mukaan ilsat-sielu irtautuu kuoleman jälkeen, pysyttelee kodin lähettyvillä (kolme päivää), kiertelee tuttuja paikkoja, matkaa aliseen kolmannen päivän jälkeen (siperianmännystä koverretulla ruuhella), elää alisessa saman ajan mitä maan päällä, kuolee toisen kerran ja muuttuu lopulta vesikuoriaiseksi.

274. selkuppien mukaan kuolleiden lasten sielut siirtyvät noitien kannuksiin.

275. selkupit uskovat noitien sielujen syntyvän samaa sukua oleviin lapsiin (noidan kykyjen periytyminen).

276. selkupit uskovat ella-sielun muuttuvan kuoleman jälkeen hämähäkiksi ja matkaavan aliseen
(Loz-nimisen haltijan kanssa).

277. selkuppien mukaan hukkuneiden sielut "jäätyvät, eksyvät metsään tai muuttuvat metsänhengiksi".

278. selkuppien mukaan henkisielu keji (suuri sielu) elää päässä tai sydämessä ja poistuu viimeisen henkäyksen mukana (lentää yliseen).

279. selkupit uskovat vapaan sielun (lit) elävän perheen haltija-aitassa sukulaisten henkien kanssa (pidetään välittäjänä sukulaisten henkien ja jälleensyntyvien henkisielujen välillä).

280. selkuppien mukaan varjosielu (ilintil tska, elävä varjo) muuttuu kuoleman jälkeen "varjoksi joka lopettaa elämän ja jatkaa elämää maan alla".

281. selkupit yhdistävät hautasielu qaqaa peukaloon (qaqal muni, hauta sormi).

282. selkupit uskovat qaqan jäävän hautaan peukalon kanssa (peukalon irti leikkaaminen "muuttaa
ihmisen pedoksi").

283. selkuppien mukaan qedo-sielu elää päässä siihen asti kunnes ruumis maatuu ja muuttuu lopulta
hämähäkiksi (hämähäkkien pyhinä pitäminen).

284. selkupit uskovat ilsat-sielun (elsa) siirtyvän kuoleman jälkeen karhuun ja jatkavan elämää maan päällä (karhujen pyhinä pitäminen).

285. selkuppien mukaan henkisielu keji (kuwej) koostuu pääsielusta (ihmisessä pysyvä henki) ja vapaasta sielusta (ihmisestä poistuva henki).

286. selkupit pitävät vapaata sielua (quwterge) välittäjänä perheen palvomien haltijoiden ja pääsielujen välillä (sukulaisten henkien ja jälleensyntyvien sielujen).

287. selkupit yhdistävät jälleensyntymiseen luita (le), kalloa (olillaka), keuhkoja (pukä), maksaa (miti)
ja sydäntä (ssci).

288. selkupit laskevat kuolleen puisen suojelushaltijan jokeen (kelluu, joki tie tuonilmaiseen).

289. selkupit uskovat sielujen muuttuvan "veden pinnalla kiitäviksi hyönteisiksi" (qomilqo).

290. selkupit eivät astu varjon päälle.

291. selkupit eivät leiki varjon kanssa (tska, varjosielu).

292. selkupit pitävät sylkeä yhtenä varjosielun sijoista (sösit ilip lit, sylki-varjo-sielu).

293. selkupit kutsuvat varjoa "eläväksi varjoksi" (ilil tska).

294. selkupit pitävät varjoa "elämän valona" (uskotaan lähtevän vain eläväisistä).


295. selkupit uskovat suuren sielun (werqi keji) sijaitsevan sydämessä tai otsassa (elinvoiman toinen osa).

296. sielulintujen tiedetään suojelevan ihmisten unta ("istuu tuvan pöydällä").

297. sielujen uskotaan lähtevän ja palaavan lintujen hahmossa.

298. sukulaisten henkien uskotaan vierailevan unissa lintuina.

299. pikkulintuja pidetään lasten sieluina.

300. hantien mukaan henkisielu lil liikkuu valkoisen linnun hahmossa (joutsen, pulmunen).

301. hantit uskovat unisielun (ulom is) elävän metsässä (koppelon hahmoinen, "tuo mukanaan unen").

302. sieluja yhdistetään puihin (haudat vanhojen puiden alle, haudoille taimia).

303. nenetsien mukaan ihmisellä on neljä sielua (verisielu, henkisielu, varjosielu ja kuvasielu).

304. mansit uskovat linnunhahmoisten tatuointien estävän sieluja karkaamasta (harakka, västäräkki, käki, pääsky, tiainen, karkaamisen pelätään johtavan sairastumiseen).

305. mansit valmistavat kuolleille suojeluseläintään muistuttavan nuken (henkisielu lilin uskotaan siirtyvän nukkeen ja nukesta seuraavaan sukulaislapseen).

306. mansien mukaan lilien jälleensyntymistä voidaan estää ottamalla vihollisilta hiukset
(vrt. lilin siirtyminen kuolinnukkeen).

307. hantit uskovat sielujen elävän hiuksissa, päässä ja rinnassa (kohtiin helmikorut).

308. hantit estävät ihmisen toista sielua (is) poistumasta tatuoimalla käteen tai olkapäähän linnun (harakka, käki, västäräkki, tiainen, pääskynen).

309. hantien mukaan is-sielun poistuminen johtaa heikentymiseen, tajuttomuuteen ja kuolemaan.

310. hantien sieluihin kuuluu hautasielu is-khor (pysyttelee haudalla, voi kaapata elävien sieluja), alavirtaan kuoleman jälkeen matkaava is / urt (elää päässä, poistuu unessa, linnun tai sääsken hahmoinen), unisielu ulem is (koppelonhahmoinen, elää metsässä, tulee nukahtavaan ihmiseen, katoaminen johtaa unettomuuteen) ja hiuksissa elävä henkisielu lil (jälleensyntyvä sielu, linnunhahmoinen, poistuminen johtaa heikentymiseen ja vaiteliaisuuteen).

311. hantit valmistavat kuoleman jälkeen pienen puisen kuvan henkisielu lilin sijaksi (säilytetään vakassa, syötetään ja palvellaan kunnes lilin uskotaan syntyneen sukulaislapseen).

312. hantit pitävät lettien päihin kiinnitettyjä kassanpääriipuksia henkisielu lilin sijoina (varis, harakka, lokki, hanhi, kanahaukka).

313. "ko perrees jokkuu kuol ni siit pit paikal avata juska auk" (avata uuninpelti hengen poistumista varten).

314. "elo o nava kohas, se siin tykkäjeä" (sielujen nimiä).

315. "et viel kohta kuole ku elohiir elleä", "vieläpäs kehtovaa elohiir näin kurttusta nuamoo nykkiik", "vielähän tua elohiir nakertelloo, ee ouk kuolemasta sittä vielä pelekoo" (elohiiri elinvoiman merkkinä).

316. "huamun näköseks männä kuolema eillä, eij ook kun huamu jälellä" (sielujen poistumisen vaikutuksesta ulkonäköön).

317. "ruumis haotaa, hahmo kottii" (kotiin palaava hahmosielu).

318. "kaik on elokkahad mil oh hengi sizez" (hengellisten suku).

319. "se on ni itse päine" (varjosielu itse oudon käyttäytymisen taustalla).

320. "siid on itsen jälled, ken lienöö astunuh" (varjosielu ruumiillistuu jäljissä ja varjoissa).

321. "hiän duumaittsoo ittsie myöte" (tuumailla itseä myöten).

322. "kudai ittsie kattsoo, se vardoitseh" (itsensä katsomisen vieraudesta).

323. "sinä otad joga kohtan todeh, da ittsehez otad" (ottaa itseen, itsekeskeisyys varjosielun aiheuttamaa).

324. "jo on tsoalavunnuh, itse on nuori" (hiukset harmaantuneet, sielu nuori).

325. "itsensuga" (itsen ja hiuksien yhteydestä).

326. "itsepäineh eläy, tostu rinnal ei pie" (itsepäinen, itsenäinen).

327. "hengen hädä on" (hengen lähtö lähellä).

328. "hudraz on hengi, kuolemizilleh on" (henki huterassa).

329. "hibiehiiri kävelöyhän ymbär hibiedä" (elohiiri).

330. "hibjuhiiri vabauttaa silmäl luondu" (elää silmäluomissa).

331. "hibjuhiiri ku kizuau, ga sid vie eläd" (elinvoiman merkki).

332. "sanottih jotta ei pitäis sanuo millä kohti hipietäi väräjäy" (ei kerrota elohiiren olinpaikkaa).

333. "ku nahkassa kubettamah rubiau, elohiiri kubettau" (kutinan alkuperästä).

334. "sinä ed ehtinnyh hengenhaukindal, konzu tulit, ga do oli kuollut" (kuolinhetkeä edeltävä hengitys).

335. "hengenlähendöä pidäy vardeia" (hengenlähdön vartioiminen).

336. "myö olimmo hänen hengenlähtöl" (olla hengenlähdöllä).

337. "pitäy syyvä hengempiteiksi" (syödä hengen pitimiksi).

338. "se on hengetöi, oman hengen on menetännyh" (ihminen joka ei tunnu välittävän mistään).

339. "niin ov vilu pirtti jotta henki näkyy" (hengen näkyminen).

340. "hengikeroih meni muruine, juututtau" (henkitorveen).

341. "hengeh meni" (mennä henkeen).

342. "hengi on hambahis" (pelästyneellä).

343. "ann on hengelleh" (sanotaan kuolleelle).

344. "hengi tiedäy, g ei virka ni midä" (hengen elävästä luonteesta).

345. "hengi tykkäu vazemessa kyllessä" (tykyttää).

346. "heng on hibiessä" (hengen olinpaikkoja).

347. "kuv vanhoilta läksi partakarvoja, nin tuonne paijan kaklussasta pissettih karvat sinne" (hiukset ja karvat itsen osia).

348. "ei soanuv virkkoa mitänä jottei henki karkautuis" (kuolinhetkellä).

349. "henki karkautuu läsijältä" (kuoleman pitkittyessä).

350. "kuni hengi rinnaz on, ga i elä" (hengen olinpaikkoja).

351. "vai hibjuhiiri oale polven kizannou, ga sid älä hyväz mielez ole, sit kuoled" (elohiiren paikasta ennustetaan).

352. "kulmah ei pie koskettoa, hengen koht on" (kulma eli ohimo).

353. "se sano se toatto jotta joka lapsen kuoleman iellä on käynyl lintu ikkunassa" (sielulintu).

354. "silmässä hibiehiiri kutsuttau" (hipiähiiri eli ihohiiri eli elohiiri).

355. "hipiehiiri kun kuuluu niv vielä kolme vuotta eläy siit ielläh" (elohiirestä ennustamista).

356. "kuvahaini näkyy kun kattsoo vesikorvoh" (oma kuva veden pinnassa).

357. "kuvahastu varoan ijän kaiken" (itsensä katsomisen vieraudesta).


358. sanalla paca tarkoitetaan henkeä, sielua ja kuolleena syntyneen tai kätkyihin kuolleen lapsen
haamua (mordvan co-paca, hantin pacak).

359. obinugrilaisten mukaan ihmisten ja eläinten sielut syntyvät uudestaan etelässä sijaitsevassa "elämän-veden-järvessä" (palaavat etelästä hanhien, joutsenten ja sorsien hahmossa).

360. selkuppien sieluihin kuuluu ihmisen lähellä pysyttelevä kaityk (yhdistetään hengitykseen, 
kuoleman jälkeen matkaa tuonilmaiseen).

361. selkupit kutsuvat elämän antavaa sielua nimellä ilsat (kaikilla elävillä olennoilla).

362. selkuppien mukaan ilsat tarvitsee elääkseen juomaa ja ruokaa.

363. selkuppien mukaan ihmisellä voi olla enintään kahdeksan sielua.

364. henkisielua kutsutaan nimin vujnas (saami), jint (nenetsi), beddu (enetsi), baitu (nganasani), kwej (selkuppi), maje (kamassi) ja wajni (kantaurali).

365. henkisielua yhdistetään hengityksestä nousevaan huuruun.

366. sanalla huu tarkoitetaan sielua, henkeä, aavetta, varjoa, haltijaa ja haltijakuvaa (mordvan cov,
komin sen, hantin lunk, mansin tow).

367. sanalla itse tarkoitetaan varjoa, varjosielua, kuvajaista, aavetta, levotonta henkeä, puun varjoa ja tiettyjä varjosielun aiheuttamia sairauksia (viron ise, saamen jicce, mordvan es, marin oske, komin acim, hantin in-es, mansin jiw-is, unkarin isz).

368. sanalla henki tarkoitetaan höyryä, usvaa, lämpöä, hengitystä, elävää, haamua, kohtua, sielua, tuoksua, huhua, hellettä, himoa ja kiihkoa (viron hing, udmurtin zog, hantin cenk, mansin säk).

369. nganasanit yhdistävät jälleensyntyviin sieluihin jotain alkuhengistä (yksi sieluista syntyy sukulaislapseen "sielujen omistajan" kautta).

370. hantien tarinoissa varjosielu matkaa kuoleman jälkeen aliseen missä alkaa nuortua ja lopulta syntyy sukulaislapseen (alisen alkuperästä, jälleensyntymistä odottavien sielujen koto).

371. hantien mukaan lapsi saa toisen lintusielunsa ylisestä (ylisen alkuperästä, henkisielujen tai haltijoiksi muuttuneiden sukulaisten sielujen koto).

372. nenetsit kutsuvat henkisielua nimellä iindad (hengityksestä nouseva huuru).

373. nenetsien mukaan ihmisellä on kolme sielua (sielu jolla ajattelee ja tuntee, elävä sielu (iindad)
ja kehon ulkopuolella elävä sielu).

374. nenetsit sanovat ihmisen huokaistessa "iindytte ngaidapta" (hän vapautti henkensä).

375. selkupit kutsuvat vahingolliseksi hengeksi muuttuneen lapsen henkeä nimellä patchak (vrt. paca, lapsia jotka kuolleet ennen hampaiden tuloa).

376. hantit kutsuvat jälleensyntyvää sielua luonteen omaavaksi sieluksi (lapsessa näkyvät tutut piirteet).

377. hantit pitävät alista varjosielujen määränpäänä (uskotaan elävän alisessa maan päällistä elämää vastaavan ajan, kaksoisolentoja).

378. hantien mukaan ihminen koostuu kehosta, varjosta (isi) ja henkisielusta (lili khelmkholas).

379. hantien mukaan henkisielu (lili) syntyy kuoleman jälkeen sukulaislapseen (jos sukuhaara sammuu ystäväsuvun eli toisen samasta heimosta polveutuvan suvun lapseen, ei koskaan eläimeen). 

380. hantien mukaan varjosielut (isi) matkaavat ob-joen suun jäisillä vesillä sijaitsevaan alamaailmaan (alueen suurimman joen, vrt. noitien matkaamat shamanistiset joet).

381. hantien mukaan varjosielut elävät alisessa samanlaista elämää kuin maan päälläkin (lopulta kutistuen, muuttuen maakiitäjäisiksi (ker-khomlakh) ja katoavan).

382. hantien sieluihin kuuluu joen-pinnan-alla-matkaava-sielu (uskotaan voivan ottaa västäräkin, tiaisen, pääskysen ja harakan hahmon, maalintuja, tatuoituja lintuja).

383. nenetsien mukaan elävien ja kuolleiden sielut kohtaavat kahdesti vuodessa ja muuttavat suuntaansa (vrt. kevät ja syysvaellus).

384. nenetsit kutsuvat henkisielua nimin ind ja jint (ilebc, jillaftj=elämä).

385. nenetsien mukaan ind poistuu kuoleman jälkeen "pienen läpinäkyvän pilven hahmossa".

386. nenetsit uskovat henkisielujen matkaavan "ikuisen rauhan ja hiljaisuuden maahan" (noitien saattamina, tarkoittanee ylistä).

387. nenetsit kutsuvat varjosielua nimellä sidyangg.

388. nenetsien mukaan varjosielut voivat elää näille valmistetuissa kuvissa (vrt. kuolinnuket).

389. nenetsien mukaan varjosielut lähtevät kuvista joista ei pidetä huolta (toisen tiedon mukaan alkavat kummittelemaan).

390. nenetsit kutsuvat haltijan henkisielua nimellä khekhe ind.

391. nenetsien mukaan haltijakuvan kohtelu vaikuttaa kuvassa elävän sielun kohtaloon (jos poltetaan
palaa kotiin tai nousee yliseen).

392. nenetsit uskovat ihmisen koostuvan hengestä (ind), varjosta (sidyangg) ja kehosta (ngaya).

393. selkuppien mukaan ihmisen sielu (il´sat) vaeltaa kuoleman jälkeen 3-7 vuotta sukulaisten luona, siirtyy sen jälkeen karhuun ja jatkaa elämäänsä "pimeässä ja metsäisessä maailmassa".

394. sanalla isci tarkoitetaan sielua ja suojelushenkeä (kantauralin isi, so).

395. hantit kutsuvat suvun vanhinta nimellä urt (vrt. urt-sielu).

396. samojedit auttavat varjosielun (is) vuorten yli kulkevaa matkaa polttamalla kuolleen hiuksia ja kynsiä yhdessä kevätlinnun sulkien kanssa (myös haudalle laskettujen ruokien uskotaan auttavan matkassa, alkuperäiset ja myöhäiset tavat).

397. selkuppien mukaan kuolleiden sielut kulkevat "pimeän karhujen asuttaman metsän läpi".

398. selkupit yhdistävät lukua kaksi (siti) jakautumiseen, maahan ja varjosieluun.

399. selkupit yhdistävät lukua kymmenen (köt) äänen eli laulun avulla saavutettuun muodonmuutokseen (sieluhahmon ottaminen).

400. enetsien mukaan yksi ihmisen sieluista kiipeää kuoleman jälkeen yliseen nuoraa pitkin (lyhyen nuoran leikkaaminen ja hautaaminen haudalta tultaessa).

401. unkarilaiset pitävät kultaisia kovakuoriaisia sielujen hahmoina.

402. mansit pitävät mustia kovakuoriaisia ja vesikuoriaisia sielujen hahmoina.

403. mansien mukaan yksi ihmisen sieluista elää lettien päissä (hiusten leikkaamisen vieraasta alkuperästä).

404. mansien mukaan sielu matkaa ennen kuolemaa ylävirtaan Kalteshin, Maailmaa-katsovan-miehen ja Pyhän-kylän-vanhuksen (karhun) luokse ja kysyy näiltä onko tullut aika kuolla (karhun päätöstä pidetään tärkeimpänä).

405. mansien mukaan sielut matkaavat ensin etelään (kysymään onko aika kuolla) ja sitten pohjoiseen kuolleiden maahan (jos oli aika kuolla).

406. hantit kutsuvat elämän antavaa sielua liliksi (elinvoima).

407. hantit kutsuvat yksilöksi tekevää sielua ilsiksi (antaa hahmon kaikille hengittäville olennoille).

408. hantien mukaan ils ja lil siirtyvät lapseen syntymässä (hetkellä jolloin liha tulee näkyväksi). 

409. hantit kuvailevat liliä "elävöittäväksi voimaksi".

410. hantit yhdistävät liliä elävän olennon hengitykseen. 


411. hantit pitävät ilsiä ihmisen muistona (matkaa kuoleman jälkeen aliseen).

412. hantien sieluihin kuuluu varjosielu is-hor (pysyttelee haudalla), ihmisen tai linnun hahmoinen urt-sielu (matkaa kuolleiden maahan), koppelonhahmoinen unisielu ulem-is (saapuu metsästä ihmisen nukahtaessa), jälleensyntyvä henkisielu lil (siirtyy kuoleman jälkeen kuolinnukkeen (ittyrma) ja nukesta sukulaislapseen) ja viides miehen sielu (miespuolisilta sukulaisilta periytyvä väki).

413. hantien mukaan ihminen koostuu lihasta (kor) ja hengestä (lil).

414. hantien itäiset heimot uskovat kuolleiden sielujen menevän karhuihin (toteemieläinten pyhyydestä, jokainen eläin sukulaisen sielun kantaja).

415. hantien mukaan yksi ihmisen sieluista (liaksem) menee kuolinnukkeen, toinen (oleam) muuttuu koppeloksi ja lentää metsään, kolmannen (is) kantavat pois keväällä saapuvat muuttolinnut, neljäs (is-khor) menee maan alle ja muuttuu kovakuoriaiseksi ja viides (lil) menee tuonilmaiseen.

416. hantien mukaan ihmisen neljä sielua (is) menevät kuoleman jälkeen kuolinnukkeen, kalmistoon, pohjoiseen ja kuolleen makuusijalle (viides "miehen sielu" jää kiertämään tuttuja paikkoja).

417. hantien mukaan eläimillä on kaksi sielua (ils ja lil).

418. hantien mukaan henkisielu lil menee kuoleman jälkeen ylisenhaltija Torumin luokse (missä "uudistuu", alkujaan Torumin emon päivän luokse).

419. hantien mukaan varjosielu ils menee kuoleman jälkeen alisenhaltija Kulin luokse ("syntyäkseen uudestaan", molemmat pääsielut jälleensyntyviä).

420. hantien uhrirukouksissa toivotaan haltijoiden ottavan eläimen varjosielun ("ota ils ja katso sitä suurilla metsälampien kokoisilla silmilläsi").

421. komien mukaan varjon menettäminen (mort vudzhör) merkitsee vakavaa sairausta tai kuolemaa
(vrt. varjosieluja alisesta noutavat noidat).

422. marien sieluihin kuuluu shülysh (henki), ört (mieli, tajunta) ja chon (sielu). 

423. marien shülysh-sielun uskotaan ilmestyvän hedelmöityksen hetkellä ja pitävän huolta ihmisestä kuolemaan asti.

424. marien mukaan shülysh saa sydämen sykkimään, veren virtaamaan ja hengityksen toimimaan
(lämpöä antava sielu).

425. marien mukaan shülysh poistuu ihmisestä kuoleman jälkeen tulen hahmossa (uskotaan yhtyvän
Yumoon eli ylisen haltijaan).

426. marien mukaan chon-sielu ilmestyy sikiön ollessa 3kk vanha (raskauden näkyminen).

427. hantit säilyttävät kuolleen henkisielua liinassa josta siirretään varsinaiseksi sijakseen laadittuun kuolinnukkeen (nukke puetaan kuolleen näköiseksi).

428. hantit rohkaisevat varjosieluja elämään haudalla (viemällä ruokalahjoja, vrt. alisen matkassa auttaminen).

429. hantien sieluihin kuuluu jälleensyntyvä henkisielu lil, varjosielu is-chor (kehosielu), unessa ihmiseen saapuva unisielu ulom (kuoleman jälkeen ripustautuu kuolleen vaatteisiin joista lentää takaisin metsään), terveyteen yhdistetty urt (poistuu pohjoiseen ihmisen sairastuessa) ja viides miesten sielu (voimasielu).

430. komien sieluihin kuuluu kaksoissielu ord (ilmestyy syntymässä).

431. komit uskovat ordin varoittavan kuolemasta (ihmistä itseään tai jotain läheistä).

432. komien sieluihin kuuluu ihmisen sisällä elävä lov (yhdistetään henkeen ja hengitykseen).

433. komit pitävät ordia henkisielu lovin kaksoisolentona.

434. komit kutsuvat ortia kaksoisolennoksi (uskotaan elävän ihmisestä erillään).

435. komien mukaan henkisielun lähdöstä (lov petöm) seuraa välitön kuolema.

436. komit kutsuvat eläviä olentoja henkisielun mukaan (lovja).

437. komien mukaan ort lähetetään ihmiseen syntymässä (pidetään näkymättömänä).

438. komit uskovat ortin tulevan näkyväksi ennen kuolemaa

439. komien ortteja yhdistetään aaveuskomuksiin (aukovat ovia, pudottavat tavaroita).

440. komien mukaan ortit tekevät samoja asioita kuin ihmisetkin (keinuttavat kätkyttä, pilkkovat puita).

441. komit yhdistävät ortteja iltaisin nähtyihin sinisiin valoihin.

442. komien mukaan ort nipistää ihmistä kuoleman edellä (jättäen mustelman).

443. komit uskovat ortin kiertävän kuoleman jälkeen ihmisen elämänsä aikana kulkemat paikat.

444. komit sanovat kaukana kuljettuaan ort tujte tali zö (vaikean tien kuljin ortille).

445. komit eivät pelkää ortteja (hyväntahtoisia olentoja).

446. komien mukaan ort pysyttelee kuoleman jälkeen kuolleen lähellä, kiertää lempipaikkansa ja
lopulta häviää (toisen tiedon mukaan pysyy haudalla).

447. komien mukaan ort seuraa ihmistä näkymättömänä (uskotaan seisovan ihmisen vieressä, suojelushengen piirteitä).

448. komien sieluihin kuuluu eläinhahmoinen vapaa sielu ures (vrt. uros).

449. komien mukaan ures liikkuu haukan ja oravan hahmossa (ur=orava).

450. udmurtit pitävät varjoa urt-sielun hahmona (uskotaan poistuvan ihmisen nukahtaessa,
säikähtäessä ja sairastuessa).

451. mansit kuvailevat kuolleiden maahan matkaavaa varjosielua sanoin longhal mine is
(alavirtaan matkaava is).

452. virolaisiin sieluihin kuuluu eläinhahmossa liikkuva vapaa sielu (irdhing), kuoleman jälkeen
kotona käyvä sielu (kodukäija) ja jälleensyntyvä sielu (siirdhing).

453. virolaiset pitävät vapaata sielua eläinhahmoisena (hiiri, lintu, käärme, perhonen).

454. virolaisten mukaan vapaa sielu muuttuu kuoleman jälkeen haltijaksi (haltijoiden alkuperästä).

455. virolaiset kutsuvat henkiolentoja nimin surnuhing (kuolleen henki), kurihinged (haamut),
rändhinged (vaeltavat henget) ja ümbersündivad hinged (jälleensyntyvät henget).

456. virolaiset pitävät jälleensyntyviä henkiä rauhan löytäneinä sukulaisten sieluina
(vierailevat kotona syksyisin).


457. saamelaiset kutsuvat etiäisiä nimellä ovdasas (ilmestyvät ihmisinä, ääninä, askelina, lumeen
jääneinä jälkinä, ei pidetä vahingollisina).

458. saamelaiset kutsuvat haamuja nimellä vaiggas (epäselviä hahmoja).

459. saamelaiset kutsuvat ihmistä seuraavaa henkiolentoa nimin farrosas ja maccasas (kaksoisolento, suojelushenki).

460. saamelaiset kutsuvat eläimen varjosielua nimellä kivdji (yrittää houkutella ihmisiä jyrkänteelle
tai rotkoon, tarkoittanee väärin kohdellun eläimen henkeä).

461. saamelaiset kutsuvat varjoa nimin keeu´nik ja kivvn.

462. saamelaiset kutsuvat varjoa nimellä suoivâ.

463. saamelaisten mukaan ihmisellä on vapaa sielu ja varjosielu (hahmosielu).

464. saamelaisten mukaan vapaa sielu matkaa kuoleman jälkeen kuolleiden maahan (jabmeaibmu).

465. saamelaisten mukaan varjosielu pysyttelee kuoleman jälkeen haudalla (luurangon lähellä, toisen tiedon mukaan liikkuu haamun hahmossa).

466. saamelaiset kutsuvat ihmisen kuvajaista nimellä veaiga (uskotaan varoittavan vaaroista ja
ilmestyvän tärkeiden tapahtumien edellä).

467. sanalla wajne tarkoitetaan henkeä, hengitystä ja elävää olentoa (saamen vuejnas), henkeä, tuoksua ja ilmaa (nenetsin jint), höyryä (enetsin beddu), utua ja usvaa (nganasanin baitu), sielua (kamassin maje) ja henkisielua (selkupin kwej).

468. sanalla saja tarkoitetaan suojelijaa ja suojapaikkaa (suomen suoja), auttajaa (viron soe), henkiolentoa (saamen suoggja), takana olevaa (marin söste), varjoa ja turvantuojaa (udmurtin saj) ja takana seuraavaa (komin sajo).

469. sanalla sam tarkoitetaan aavetta, henkeä, varjoa, hahmoa, ilmettä, piirrettä, joltakin näyttävää ja yhdennäköistä (suomen haamu, saamen sjipmo, mordvan sama).

470. "heitä mätsätyz, ole kuvalleh" (kuvasi eli varjosi kaltainen, vrt. ole ihmisiksi).

471. "itsem mänetti" (surmasi itsensä).

472. "ka muissettih sto oli miula kaksi hengie" (kaksi henkeä, kaksijakoisen sielukäsityksen jäänteitä).

473. "sis sai oli hänen hengel matkoa" (hengellä matkaa, elämällä pituutta).

474. "hengel oli hänel sissah matkoa, kuoli astujez" (kesken matkan).

475. "henki lähtömäisilläh on" (hengen lähteminen).

476. "joka lapsen kuoleman iellä on käynyl lintu ikkunassa" (sielulintu).

477. "lintuni kävi jo ikkunassa, kyllä se kohta lähtöy" (kuolee).

478. "hibiehiiri lekkuu silmässä" (lekkuu eli liikkuu).

479. "hibiehiiri lipottoa silmän oal" (elohiiri).

480. "käez lipottau hibjuhiiri" (elävä olento).

481. "ott itseheh" (otti itseensä, vrt. varjosielu itse).

482. "ozattomus se itsen noudau kuolendas sah" (osattomuus eli huono onni noutaa itsen,
kuolemaan saakka).

483. "kun elät osatointa iköä, niin se on katso pitkä" (osaton eli onneton elämä, kuluu hitaasti).

484. "en ota sidä omalhengel itsel" (omalle hengelleni, vrt. tunnolle).

485. "oigienhengen täh ei ruvennuh kielastamah" (oikeahenki=omatunto, kielastamah=valehtelemaan).

486. "ongo puaruu kylys" (puaruu=höyryä, löylyä).

487. "poaru on lähten" (eläimestä henki, henki, höyry ja löyly-sanojen yhteydestä, löyly=henkisielu lili).

488. "itkemäh poadui, ei tijjä n ittsiedäh" (ei tiedä itseään, itsen uskotaan poistuvan järkevän käytöksen poistuessa, vrt. nukkuessa).

489. "poron kalloluuhun jossa sarvek kiinnittyvät risti puukolla lahattaessa vejethään" (poron kalloluuhun risti, vrt. kallon pitäminen pyhänä / pääsielun paikkana).

490. "mitäpä kannatust ihmisen hengel muutakal lienee" (muuta kannatusta eli tarkoitusta,
kuin leijailla ilmassa, henkisielun kohtalosta / jälleensyntymiseen liittyvien ajatusten 
unohtumisesta).

491. "miunki äiti ihan kuolemahhaan asti kantoi" (kantoi huivia kuolemaan asti, hiuksiin liittyvien 
tapojen taustalla sielujen suojeleminen).

492. "kantalauvan ovat soattaneet" (saattaneet eli kadottaneet, saattaa-sanan alkuperästä, 
vrt. kaimaaminen, vrt. s-aa-da, s-aa-ttaa, k-ai-mata, p-ää, s-ai-vo, S-ai-maa, P-äi-jänne, 
aa / ai / ää / äi=syntymään, kuolemaan ja veteen yhdistetty pääsielua / sukulaisen henkeä 
tarkoittanut sana).

493. "sialu on näkymätöin kappale" (näkymättömät ja näkyvät sielut, vrt. varjosielu).

494. "henki oli miehestä karannu" (hengen karkaaminen).

495. "kuolleen haltia asuu karsapuussa" (karsapuussa eli karsikkopuussa, vrt. suojelushenki, 
yksi sieluista).

496. "voi ihmettä, naura itsen katki" (nauraa itsen katki, itse-sanan alkuperästä, yhdistetään tilanteisiin joissa ihminen ei ole oma itsensä).

497. "tässä henkkee katottaan" (henkeä katotaan, odotetaan kuolemaa).

498. "oli niin kauhruksis jottei tahtonu itheesä mahtua" (kauhruksissa eli suutuksissa).

499. "kavaha ihteis ettet jouvu satimee" (kavahda itseäsi eli pidä varasi, itsen eli varjosielun luonteesta).

500. "kavata issiäis, ettet jouvu huonoil jälil" (kavata itseäsi, vrt. itsen pitäminen suojelushenkenä).

501. "minä hengehnäni ajattelij jotta kuinka sitä kehtaa sanuan nii hävittömästi" (hengehnäni eli mielessäni, henki-sanan alkuperästä, mieli=myöhäinen lainasana).

502. "se on sellainen keikko ettei se tunne itsiääkää" (ei tunne itseäänkään).

503. "soattaahan se siitä vaekka hengeh hangellen kelekatak" (hengen hangelle kelkata eli kuolla, hengestä keksityt sanonnat).

504. "vaekka henki ja kenkät mänkää" (sanonta).

505. "henk kestiä heikossai koi uo päivät täyvet" (hengen kestäminen, täydet päivät).